bg
Siirry sisältöön

Vuosaaren Melontakeskuksen ympäristössä on hienoja melontareittejä. Itä-Helsinki on pääkaupunkiseudun parhaita melontavesiä – Lähde melomaan Helsinkiin! 

Melominen Vuosaaressa on mukavaa ja helppoa, sillä saaria on paljon ja moniin saariin on myös mahdollista nousta maihin. Useissa saarissa voi myös yöpyä. Yön yli kestäviin retkiin voit myös vuokrata meiltä teltan ja makuupussin. 

Suositellut reitit Vuosaaren melontakeskuksesta

Vuokratessasi kajakin tai kanootin Vuosaaren Melontakeskuksesta saat aina mukaan kartan, johon on merkitty suosituimmat melontareitit. Merellä meloessa mahdollisia reittivaihtoehtoja on loputtomasti. Olemme piirtäneet karttaan ja lisänneet nettisivullemme muutamia reittisuosituksia. Sopiva reitti riippuu aikaisemmasta melontakokemuksesta sekä päivän säästä. Reittiä kannattaa myös aina tarvittaessa muuttaa vielä melontaretken aikanakin, jos olosuhteet muuttuvat.

Merimelonnassa tuuli on suurin vaikuttava tekijä reittiä valittaessa. Jos mahdollista, reitti kannattaa aina valita siten, että aluksi tulee raskaampi vastatuuliosuus ja mahdollisuuksien mukaan retken loppupuolella pääsee melomaan kevyemmässä myötätuulessa. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ja merellä tuulensuunta saattaa myös vaihtua nopeasti. Absoluuttisia tuulirajoja on vaikea antaa, mutta aloittelijan melontaretkellä tuuli saisi mielellään olla enintään 4– 5 m/s. Kovemmalla tuulella kajakin käsittely on huomattavasti vaikeampaa ja melonta raskaampaa. 

Itä-Helsingin ulkoilusaarista voit lukea lisää täällä.

Itä-Helsingin melontareitit

Vuokraamon kartan voit ladata myös tästä: Natura Viva Melontakartta (PDF)

Karttaan merkittyihin ulkoilusaariin voit tutusta tarkemmin Itä-Helsingin Ulkoilusaaret -sivuilla.

Jos olet lähdössä pidemmälle melontaretkelle, Vuosaaresta on helppo jatkaa matkaa itään Sipoon saaristoa kohti. Pidemmille retkille annamme mielellään vinkkejä leiripaikoista ja parhaista reiteistä.

Helsinki-Porvoo merimelonta -reittiopas

Paljon tietoa melontareiteistä ja palveluista Helsingin ja Porvoon välillä löytyy myös Outdoors Finlandin tuottamasta Helsinki-Porvoo reittioppaasta.

Lataa koneellesi: Helsinki-Porvoo Merimelonta (PDF)

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top