bg
Siirry sisältöön

Kalliosaari on hieno melontaretkikohde Itä-Helsingin saaristossa. Melontakeskukselta lähdettäessä tällä melontareitillä ei tarvitse ylittää veneväyliä. 

Alkuun melotaan Kallahdenniemen rantoja myötäillen samaa reittiä kun Lyhyt lenkki -melontareitillä. Kallahdenniemen uimarannan kohdalla reitit eroavat toisistaan. Uimaranta kannattaa kiertää riittävän kaukaa, sillä ranta on pitkään matala ja kajakki saattaa jäädä pohjaan kiinni. Tällä alueella on myös paljon näkyviä sekä pinnanalaisia kiviä. Kannattaa siis olla tarkkana.

Kallahdenniemen kärjen eli Kuningattaren jälkeen melontamatka jatkuu Prinsessa-luotojen ja Voirasia-saaren ohi – seuraava saari onkin jo Kalliosaari, joka on ollut jo jonkin aikaa melojan näkyvissä tässä vaiheessa. Kalliosaarelta pohjoiseen sijaitsee Läntinen Neitsytsaari, joka on myös mukava retkikohde. Kalliosaari on upea retkikohde.

Jos haluat pitää taukoa Kalliosaarella, paras paikka rantautua on suojainen lahti saaren eteläpuolella. Vaihtoehtoinen rantautumispaikka on saaren itäpuolella: pieni hiekkaranta keittokatoksen läheisyydessä. Myös saaren pohjoispuolella on hiekkaranta, josta on lyhyt matka toiselle keittokatokselle. Täältä saat lisää tietoa Kalliosaaresta. 

Melontareitin tiedot

Reitin pituus: noin 8 kilometriä

Arvioitu kesto: 2–3 tuntia

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top