bg
Siirry sisältöön

Lähde meloen tutustumaan kulttuurikohde Vartiosaareen! Kierrä Vartiosaari tai pysähdy saarelle tauolle. Vartiosaari on Helsingin upeimpia luontokohteita.

Melontakeskuksen rannasta suunnataan Ramsinniemen rantaa seuraillen lounasta kohti. Tuulisella kelillä voit kerätä voimiasi Hotel Rantapuiston jälkeen avautuvassa pienessä lahdenpoukamassa. Matka jatkuu eteenpäin kohti Ramsinniemen kärkeä, ja voit bongata meloessasi muun muassa Alvar Aallon suunnitteleman Stora Enson edustushuvilan sekä Suomen Pankin edustushuvilat. Juuri ennen Ramsinniemen kärkeä lähellä rantaa on Rahakirstu-niminen pieni saari. Edessä Ramsinsalmen toisella puolella häämöttääkin jo Vartiosaari. Ramsinsalmea pitkin kulkee veneväylä Vartiokylänlahdelta. Veneet hidastavat kapeaan salmeen ja siinä on 10 km/h nopeusrajoitus. Väylä kannattaakin ylittää tässä kohdassa.

Jatkamalla Vartiosaareen rantaa pitkin kohti Vartiokylänlahtea saavutaan pienen kallion jälkeen hiekkarannalle, jolla ei ole rakennuksia. Se on erinomainen rantautumis- ja taukopaikka. Rannalta lähtee polku rinnettä ylös, ja noin kymmennessä minuutissa pääset Viikinkikalliolle, jonka laelta on mahtavat näkymät itäänpäin. Tästä pääset myös helposti saaren kiertävälle luontopolulle. Vartiosaare on upea kulttuurikohde Helsingissä. Voit lukea lisää Vartiosaaresta täältä. 

Melontareitti taukopaikalta jatkuu kohti pohjoista. Ensin kierretään Tervaluoto ja Vasikkaluoto. Vasikkaluodon kärjestä suoraan pohjoiseen avautuu Marjaniemi ja luoteessa on Strömsinlahden venesatama. Venesataman vasemmasta reunasta eteläpuolelta jatkuu Tammisalon kiertävä melontareitti.

Vartiosaaren kierrossa matka jatkuu kuitenkin Vasikkaluodon kärjestä lounaan suuntaan ja läpi Jatasalmen. Vartiosaari on taas melojan vasemmalla puolella ja Tammisalo oikealla. Jatasalmen jälkeen käännytään etelään Reposalmeen. Matkaa kannattaa jatkaa lähellä Vartiosaaren rantaa, sillä Reposalmessa kulkee vilkas veneväylä. Tästä eteenpäin Vartiosaari pysyykin koko ajan vasemmalla puolella. Paloluodon ja Vartiosaaren välissä näkee jo Ramsinniemen kärjen. Tästä voikin jatkaa melontamatkaa takaisin Ramsinniemeä seuraillen. Vaihtoehtoisesti voi pidentää retkeään suuntaamalla tästä vielä Kotiluodolle ja Villaluodoille tauolle. 

Tämä melontareitti on hyvä valinta lounaistuulella, jolloin menomatkalla melotaan vastatuuleen ja takaisin melontakeskukselle päästään mukavassa myötätuulessa. Halutessaan Vartiosaaren voi kiertää myös toiseen suuntaan.

Melontareitin tiedot

Melontamatka: noin 10 kilometriä

Arvioitu kesto: 2–4 tuntia

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top