bg
Siirry sisältöön

Vuosaari on ulkoilijan lempipaikka Helsingissä. Merenrantaa, luontopolkuja, pyöräreittejä ja metsäteitä. Aloita ulkoilupäivä Vuosaaren melontakeskukselta. 

Vuosaaren kaupunginosa sijaitsee Itä-Helsingissä, merenrantojen äärellä ja metsien keskellä. Tämä noin 40 000 asukkaan ja 17 neliökilometrin kaupunginosa onkin tunnettu Helsingin vehreimpänä ja merellisimpänä. Vuosaaressa on upeita hiekkarantoja, reheviä metsiä, luontopolkuja, luonnonsuojelualueita ja vesireittejä – kaikkea, mitä luonnossa liikkuja haluta saattaa. Rannikkoa on yli 30 kilometrin verran ja kaikkialla on jääkaudella muotonsa saaneita kivikoita ja hiidenkirnuja. Myös rantojen läheisyyteen rakennetut kaupunkibulevardit ja puistot kutsuvat ulkoilijaa viihtymään.  

Monipuolinen luontokohde

Natura Vivan Vuosaaren melontakeskus on Helsingin toimintojemme keskipiste. Melontakeskus sijaitsee Ison Kallahden äärellä Meri-Rastilan ulkoilualueen tuntumassa. Kun lähdet Melontakeskukselta länteen, saavut Meri-Rastilan ulkoilualueelle, jonka vetonauloja ovat kallioiset merenrannat ja tiheät metsäalueet, joiden linnusto ja lepakkokanta ovat runsaat. 

Melontakeskukselta itään päin lähdettäessä tulevat vastaan Kallahti ja Aurinkolahti hiekkarantoineen ja Melontakeskuksen vieressä etuvasemmalla sijaitsevat Kallahdenniemi, Rantaniityn luonnonsuojelualue ja Kuningatarniemi vanhoineen huvilarakennuksineen. Kauempana idässä sijaitsee Uutelanniemi luontopolkuineen. 

Vuosaarenhuippu, alun perin kaatopaikka ja jätemäki ja sittemmin Helsingin kaupungin maisemointiprojektin seuraksena syntynyt kasvi- ja eläinreservaatti, ja Mustavuoren luonnonsuojelualue upeine metsälehtoineen sijaitsevat Melontakeskukselta pohjoiseen. 

Ulkoiluvälineet vuokralle

Erinomainen tapa tutustua Vuosaaren luontokohteisiin ja viettää ulkoilupäivä Vuosaaressa on vuokrata Fatbike-maastopyörä Natura Vivan Vuosaaren melontakeskukselta. Saavutat pyörällä nopeasti kaikki alueen kiehtovimmat luontonähtävyydet, ja Vuosaari enimmäkseen tasaisena kaupunginosana on helppoa ja letkeää pyöräilymaastoa. Haasteita pyöräilyyn hakevat voivat polkea Vuosaarenhuipulle ja Mustavuoren rinteille – korkeuseroja ja voimille ottavia nousuja riittää. 

Jos haluat patikkaretkelle, kävellen saavutat Vuosaaren melontakeskukselta lähdettäessä nopeasti esimerkiksi Kallahdenniemen ja Aurinkolahden. Muut alueen kohteet ovat hieman kauempana ja pitempien kävelymatkojen päässä. 

Melontakeskuksen edustalla sekä Melontakeskukselta länteen ja itään saaristossa sijaitsevat alueen kahdeksan julkista ulkoilusaarta, jotka saavutat vaivattomasti Natura Vivan vuokrakajakeilla, SUP-laudoilla tai soutuveneellä. Järjestämme myös ohjattuja melontaretkiä saarille. Itä-Helsingin ulkoilusaarista voit lukea lisää täältä.

Kun saavut Vuosaareen ulkoilupäiväksi, aloita Vuosaaren melontakeskukselta. Nauti kuppi kahvia tai terveellinen salaattilounas Cafe Naturan kauniilla terassilla ennen luontoon lähtöä. 

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top