bg
Siirry sisältöön

Teijon kansallispuisto sijaitsee ykköstien läheisyydessä, ja liikenneyhteydet ovat hyvät. Saavu Teijoon omalla autolla tai bussilla!

Teijon kansallispuisto on pinta-alaltaan 34 neliökilometrin kokoinen, ja se sijaitsee noin 20 kilometriä etelään Salon kaupungista. Kapean Hummelsfjärden-kanavan sekä sen pohjoispuolelle aukeavan Teijonselän merialueen toisella puolella sijaitsee Kemiö. Teijon puisto on pirstaloitunut Hummelsfjärdenin itäpuolelle. Myös puistoon kuuluva Isoholman saari sijaitsee Teijonselän keskellä. 

Matildanjärvi ja Puolakkajärvi halkaisevat kansallispuiston miltei kahtia länsi-itä-suuntaisesti. Natura Vivan Teijon Luontokeskuks sijaitsee Matildanjärven eteläpuolella. Keskellä puistoa sijaitsee Sahajärvi ja puiston pohjoisosassa kansallispuiston isoin järvi, Hamarijärvi.

Alueen kolme ruukkikylää, Mathildedal, Teijon kylä ja Kirjakkala sijaisevat kaikki meren rannalla kansallispuiston länsipuolella. Teijon ja Kirjakkalan rautaruukit ova peräisin 1600-luvulta, ja Mathildedalin ruukki 1800-luvulta. Ruukkialueeet ovatkin eräs Teijon kansallispuiston mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä.

Natura Vivan Teijon Luontokeskuksen osoite: Matildanjärventie 84, 25660 Matilda

Julkisilla kulkuneuvoilla Teijoon

Linja-autovuorot Salosta ja Perniöstä tuovat Teijoon, mutta vain koulujen lukukausien aikana ja koulupäivisin. Kesäisin ajetaan Salosta kesälinjaa joka päivä. Viikonloppuisin linja-auto on tilattava kutsuliikenteenä. 

Salon paikallisliikenteen aikataulut löytyvät täältä.

Autolla Teijoon

Saavuttaessa omalla autolla Teijoon kansallispuiston aluetta lähestytään Salon kaupungin suunnasta maantietä 1823, joka ohittaa puiston pohjois-etelä-suuntaisesti. Salo sijaitsee E18-moottoritien varressa (Helsinki-Turku). Natura Vivan Teijon Luontokeskus sijaitsee Matildanjärven parkkipaikan yhteydessä, puiston eteläosassa ja Matildanjärven eteläpuolella. Pääset tänne myös seututieltä 183 (Särkisalosta). Matildanjärven pysäköintialue pidetään ajokunnossa ja aurataan myös talvisin. Matildanjärven pysäköintialueen osoite: Matildanjärventie 86, Salo.

Myös Jeturkastin pysäköintialue aivan puiston eteläkärjessä on lähellä Natura Vivan Teijon Luontokeskusta. Jeturkastin pysäköintialueen osoite: Skoilantie 354, Salo. 

Samoin Kariholman pysäköintialue sijaitsee Luontokeskuksen läheisyydessä, lähes Hummelsfjärden-kanavan rannassa. Kariholman pysäköintialueen osoite: Matildanjärventie 20, Salo.

Muut Teijon pysäköintialueet ja niiden osoitteet: 

  • Kirjakkala (puiston pohjoiskärjessä): Hamarinjärventie 88, Salo.
  • Laviakallio (Sahajärven ja Hamarijärven välissä): Sauruntie 910, Salo.
  • Miilunummi (Sahajärven ja Puolakkajärven välissä): Talopojan Teijon tie 265, Salo.
  • Mikkossuo (Matildanjärven pohjoispuolella, miltei Hummelsfjärden-kanavan rannalla): Teijontie 552, Salo.
  • Nenustannummi (kansallispuiston keskiosassa, itäreunalla): Sauruntie 647, Salo (kantatie 52 Perniön suunnasta).
  • Piikanummi (puiston koillispuolella): Lankkerintie 288, Salo.
  • Punassuo (puiston koillispuolella): Leppäkorventie 585, Salo.
  • Sahajärvi (Sahajärven ja Teijonselän rannan välissä): Teijontie 12, Salo.

Matildanjärven ja Kariholman pysäköintialueet aurataan talvisin. Muut pysäköintialueet ovat alueen vähälumisuudesta johtuen yleensä käytettävissä myös talvella, mutta niitä ei aurata.

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top