bg
549,00 €

Ulkoilijan kausikortin avulla henkilökunta tai yhteisö viettää unohtumattomia hetkiä Etelä-Suomen kauneimmassa luonnossa!

Ulkoilijan kausikortilla käytät kajakkeja, SUP-lautoja, kanootteja, soutuveneitä ja fatbikeja Natura Vivan toimipisteissä Uudellamaalla.

Yrityksen - tai yhteisön kausikortti toimii seuraavasti:

Ostamalla yhden yritys-/yhteisökausikortin, koko henkilöstönne tai jäsenistönne voi käyttää ulkoiluvälineitämme, yksi kerrallaan. Ostamalla kaksi kausikorttia, kaksi henkilökuntaanne tai jäsenistöön kuuluvaa voi käyttää palvelua samanaikaisesti. Mitä enemmän kausikortteja teillä on, sitä suuremmalla porukalla voitte käydä virkistäytymässä.

Mikäli yrityksellänne tai yhteisöllänne on käytössä useampi kausikortti, voi työntekijä tai yhteisön jäsen ottaa mukaan perheenjäsenen. Yritys- ja yhteisökausikortilla tarjoat konkreettisia keinoja virkistäytymiseen ja annat laatuaikaa myös työntekijöiden tai jäsenistön läheisille!

Ostoksen yhteydessä yrityksesi tai yhteisösi saa valmiiksi laaditun kalenteripohjan, joka helpottaa välinevarausten suunnittelua. Sen lisäksi saatte ohjeistuksen kausikortin käyttöön, jonka avulla palvelusta kertominen henkilökunnalle tai jäsenistölle on helppoa.

Kausikortin ehdot

  • Asiakkaalla tulee olla Y-tunnus tai vastaavat edellytykset kausikorttien lunastamiseen

  • Kausikortti oikeuttaa kaluston käyttöön aina kyseisen kalenterivuoden ajan.

  • Välineiden vapaa käyttö aukioloaikojen puitteissa.

  • Täyden melontakauden (1.5.-30.9) hyödyntäminen edellyttää alkeiskurssin tai pelastautumiskurssin suorittamista. Ilman kurssikokemusta, melontakausi on rajattu turvallisuussyistä 1.6.?31.8. väliselle ajalle.

  • Vuokra-aika vaihtelee 05.00?00.00, yön yli kestävistä varauksista 10 ? lisämaksu.

 
Toimipisteemme Etelä-Suomessa 2024

Vuosaaren Melontakeskus

Vuosaaren Melontakeskus sijaitsee Kallahdenniemen kupeessa. Itä-Helsingin saaristo kuuluu pääkaupunkiseudun kauneimpiin ja tarjolla on useita erilaisia melontareittejä.

  • Kajakit omatoimisesta varastosta 05.00?00.00. Vuokravaraston kajakit ovat kausikorttilaisten käytettävissä aukioloaikojemme puitteissa.

  • SUP-laudat omatoimisesta varastosta 05.00?00.00. Vuokravaraston SUP-laudat ovat kausikorttilaisten käytettävissä aukioloaikojemme puitteissa.

  • Kanootti ja soutuveneet kausikorttilaisten käytössä aukioloaikojemme puitteissa.

  • Fatbiket käytössä ympärivuotisesti 06.00?21.00

Nuuksion kansallispuisto ? Haukanpesä

Haukkalammen rannalla sijaitsevan vuokraamomme valikoiman avulla pääset rentoutumaan kauniissa metsämaisemassa.

  • Soutuveneet, kanootit ja SUP-laudat kausikorttilaisten käytettävissä aukioloaikojemme puitteissa

  • Fatbiket käytössä 1.5.-30.9 klo 06.00?21.00

  • Lumikengät käytettävissä lumitilanteen mukaisesti 09.00-21.00

Teijon kansallispuisto

Matildanjärven rannalla sijaitsevan Teijon Luontokeskuksen vuokraamon välineillä liikut sekä vesillä, että maastossa. Tarjoamme myös majoitusta luonnon keskellä alueella liikkuville.

  • Kajakit, SUP-laudat, kanootit aukioloaikojemme puitteissa.

  • Fatbiket käytössä 1.5.-31.10 klo 06.00?21.00

  • Lumikengät käytettävissä lumitilanteen mukaisesti 09.00?21.00

Suvisaariston Melontapiste

Suvisaariston omatoimiselta melontapisteeltä pääset melomaan Espoon rannikolle. Vieraile Pentalan ulkoilusaarella tai tee vaikka viikonloppuretki Porkkalanniemeen.

  • Kajakit ovat kausikorttilaisten käytössä 05.00?00.00

Kivinokan Melontapiste

Kivinokan omatoimiselta melontapisteeltä pääset melomaan urbaanissa ympäristössä. Voit esimerkiksi meloa Korkeasaaren ympäri tai vierailla Töölönlahdella. Kajakit ja SUP-laudat ovat kausikorttilaisten käytössä 05.00?00.00

Matinkylän Melontapiste

Matinkylän omatoimiselta melontapisteeltä pääset tutustumaan niin Helsingin kuin Espoonkin saaristoon. Isoon Vasikkasaareen voit vaikka SUP-lautailla! Fatbikella voit pyöräillä pitkin rantaraittiä eikä Espoon keskuspuistokaan ole kaukana.

  • Kajakit ja SUP-laudat ovat kausikorttilaisten käytössä 05.00?00.00

  • Fatbiket käytössä ympärivuotisesti 06.00?21.00

Hotelli Korpilampi

Hotelli Korpilammen omatoimivuokraamolta pääset pyöräilemään Luukin ulkoilualueelle ja tutustumaan kauniiseen Nuuksion järviylänköön.

  • Fatbiket käytössä ympärivuotisesti 06.00?21.00

Kaisaniemen melontapiste

Täyden palvelun liikkuva melontakeskuksemme palvelee kesän Helsingin Kaisaniemessa.

  • Kajakit ja SUP-laudat ovat kausikorttilaisten käytössä 05.00?00.00

  • Avoinna 1.6.-31.8

Repoveden melontapiste

Lapinsalmen omatoimiselta melontapisteeltä pääse melomaaan Repoveden kansallispuiston maisemiin.

  • Kajakit ovat kausikorttilaisten käytössä 05.00?00.00

  • Avoinna 1.6.-30.9

Löydät toimipisteidemme aukioloajat kausikorttikohteet sivuilta.

Tiedustelut

Natura Viva Oy
info@naturaviva.fi
0102924030
Y-tunnus: 0649766-0
Kauppias
Natura Viva Oy
info@naturaviva.fi
0102924030
Y-tunnus: 0649766-0

Natura Vivan verkkopalvelut voivat sisältää tuotteita/palveluja useilta eri kauppiailta ja voit kerätä niitä samaan ostokoriin maksaen lopuksi maksusuorituksella. Jokainen kauppias toimii itsenäisesti ja kauppa syntyy aina suoraan tuotetta/palvelua myyvän kauppiaan ja asiakkaan välille. Tilaukset, maksut, vahvistukset, ym. kulkevat aina suoraan asiakkaan ja kauppiaan välillä. Tuotteisiin/palveluihin liittyvät kysymykset tulee esittää ensisijaisesti suoraan tuotetta/palvelua  myyvälle kauppiaalle, jonka tiedot löytyvät aina tuotetietojen yhteydestä. 

Natura Vivan tuote- ja palveluvastuu koskee vain Natura Vivan omia tuotteita ja palveluja. Tutustu huolellisesti sekä Natura Vivan omiin että mahdollisten muiden kauppiaiden ehtohin ennen ostamista.

Näytä ostoskori
Takaisin ylös / Back to top